Laserhoito on erittäin hyvä tapa huolehtia rakkaasta perheenjäsenestä. Laserilla on monia hyötyjä ja se on kivuton sekä turvallinen hoitomuoto🐾
Mitä laserhoito on?
Laser on kivuton ja turvallinen sekä tehokas hoitomuoto. Sitä sanotaan lääkkeettömäksi kivunlievittäjäksi. Laserin yksi parhaimmista hyödyistä on, että sitä voi käyttää sellaisiin kohtiin, jotka eivät siedä kosketusta.
Laser hoitaa kaikkia kudoskerroksia 3 eri valon avulla. Laserin toiminta perustuu sen tuottamaan valoon, joka kulkeutuu kudokseen saaden solujen toiminnan vilkastumaan. Se puolestaan saa aineenvaihdunnan nopeutumaan. Lisäksi laser normalisoi vaurioituneen alueen solujen toimintaa.
Laserhoito on turvallinen ja tehokas hoitomuoto, joka tukee koiran terveyttä ja hyvinvointia. Laserhoitoa voi antaa ihan kaikille aikuisille koirille. Pennuille sitä ei suositella. Hoidon aikana koira voi olla miten haluaa. Koira voi istua, seistä tai maata, tärkeintä on, että on paikallaan. Hoidettavalla alueella voi tuntua lievää lämmöntunnetta, mutta ei välttämättä. Hoito tehoaa ja vaikuttaa silti.
Mihin laseria käytetään?
Laseria voi käyttää monipuolisesti erilaisiin vaivoihin. Laseria käytetään kivunlievittämiseen, lihaskireyksien vähentämiseen, nivelrikon, spondyloosin sekä tulehduksien hoitoon. Laseria voi käyttää myös nopeuttamaan haavojen ja murtumien parantumista, turvotuksien vähentämiseen, tuki- ja liikuntaelinvammojen - ja sairauksien hoitoon, rasitusvammoihin, kynsivammoihin, hermovaurioihin sekä leikkauksien jälkihoitona. Laserhoitoa voidaan käyttää todella monipuolisesti. Laserhoito kannattaa aloittaa mahdollisimman nopeasti vamman syntymisen, esimerkiksi haavan tai venähdyksen, jälkeen. Tällöin mahdollinen kipu ja vaiva ei pääse kroonistumaan.
Mitä hyötyä laserhoidosta on?
🐾 Laser lievittää lihasjännitystä ja kipuja.
🐾 Vähentää turvotusta, tulehdusta ja nopeuttaa paranemista.
🐾 Vilkastuttaa verenkiertoa ja nopeuttaa kuona-aineiden poistumista.
🐾 Nopeuttaa haavojen ja murtumien paranemista sekä vähentää arpikudosta. Voi käyttää leikkauksen jälkeen.
🐾 Täysin kivuton ja nopeasti vaikuttava.
🐾 Helpottaa akuuttia ja kroonistunutta kipua.
🐾 Laser yhdessä hieronnan kanssa on tehokas hoitomuoto.
Milloin EI voi käyttää laseria?
👎 Jos koira on tiinenä tai imettää.
👎 Jos koiralla on syöpä tai kasvain.
👎 Jos koiralla on tarttuva tauti tai kuumetta.
👎 Jos koira sairastaa epilepsiaa.
Jos olet epävarma, kannattaa ottaa laserhoito eläinlääkärin tai koirahierojan kanssa puheeksi.
Ohjeita laserhoitoon
🐶 Käytäthän koiran tarpeilla ennen hoitoa.
🐶 Ethän anna ruokaa muutamaan tuntiin ennen hoitoa.
🐶 Varmista koiran riittävä nesteytys hoidon jälkeen, sillä aineenvaihdunta on kiihtynyt.
🐶 Käytäthän koirasi tarpeilla hoidon jälkeen.
🐶 Vältäthän raskasta liikuntaa muutama päivä hoidon jälkeen, jotta keho saa aikaa palautua.
Jos haluat auttaa parasta ystävääsi voimaan paremmin, varaa aika laserhoitoon tästä