Koulutukseltani olen eläinten- ja lampaidenhoitaja, koiran ruokintaneuvoja sekä koirahieroja. Valmistuin koirahierojaksi ammattikoulusta tammikuun alussa vuonna 2025, koiran ruokintaneuvojaksi loppu syksystä 2025, lampaidenhoitajaksi vuonna 2024 ja eläintenhoitajaksi vuoden 2023 lopussa. Loppu vuodesta 2025 jatkoin opiskeluja ja tällä kertaa syvemmin lampaiden hoidosta.
Lapsesta saakka olen halunnut työskennellä eläinten kanssa. Alakoulusta asti tiesin, että haluan opiskella eläintenhoitajaksi ja iän myötä halu vain voimistui. Ilona, edesmennyt koirani, sen sijaan sai minut kiinnostumaan koirahieronnasta, sillä halusin pystyä auttamaan häntä sekä mahdollisimman montaa muutakin koiraa. Ilona sai minut kiinnostumaan myös koiran ruokinnasta tajuttuani kuinka suuri merkitys hyvällä lajityypillisellä ruokavaliolla on hyvinvoinnille. Kuitenkin vasta Velmun, nykyisen koirani, tulon myötä opiskelu konkretisoitui. Olen toisin sanoen ikuinen opiskelija ja halu oppia lisää on suurta ja jatkuvaa!
Kotoani löytyy tällä hetkellä 1-vuotias saksanpaimenkoira mix tyttö nimeltä Velmu sekä saksanpaimenkoiran pentu Vella. Parhaasta ystävästäni ja elämäni koirasta, Ilonasta, jouduin luopumaan lokakuussa 2024 pahentuneen nivelrikon myötä. Ilona oli Velmun tavoin sekoitus. Ilonassa oli puolet saksanpaimenkoiraa ja puolet valkoistapaimenkoiraa.
Koirahieronnan ja ruokintaneuvonnan lisäksi olen töissä eläintarvikekaupassa myyjänä ja vapaa-aikani kuluu Velmun ja Vellan kanssa puuhastellessa sekä opiskelemalla eläimiin liittyviä aiheita. Rakastan myös suuresti lampaita ja kaiken muun ohessa auttelen lähellä sijaitsevaa lammastilaa sesonkiaikoina. Olen ollut jo kolme vuotta hoitamassa lampaita karitsointiaikana. Elämäni pyörii oikeastaan eläinten ympärillä. Haaveilen tällä hetkellä omista lampaista ja pienestä kotitilasta.
Hoidan eläimiä eläinystävällisesti ja eläinten mielipiteitä kuunnellen. Pyrin antamaan koirille rentouttavia hierontahetkijä sekä jättämään positiivisen muiston hoidosta. Haluan auttaa ruokinnan osalta koiraa voimaan paremmin. Tavoitteenani on auttaa mahdollisimman montaa eläintä❤️. Parasta tässä työssä on pystyä auttamaan niin koiraa kuin omistajaakin parantamalla koiran hyvinvointia!